Nyt kun on muutama päivä vierähtänyt reissusta, niin on aika loppuyhteenvedon.

Joukkueena pelit ei menneet ihan kuten suunniteltiin ja toivottiin. Ei vaan oltu ihan riittävän hereillä ekoissa peleissä ja noin lyhyissä peleissä on vaan alusta alkaen pelin kuljettava jos mielii voittaa. Osasyy siihen oli varmaan myös se, että vaikka pelaajat tunsivat toisensa, ei yhteistreenejä pystytty järjestämään. Onneksi kuitenkin löysimme yhteisen sävelen ja turnauksen edetessä alkoi yhteispeli löytyä ja jokainen nosti selkeästi omaa tasoa. Kuitenkin omasta mielestäni, sekä Itävalta, että varsinkin Ruotsi oli selkeästi parempia kuin Espanja. Eikä Skotlanti sen ihmeempi pelillisesti ollut. Ainakin, sekä Itävallan, että Ruotsin hyökkääjissä löytyi paljon enemmän potentiaalia ja molemmissa joukkueissa löytyi hyökkäyspäässä selkeä ykköspelaaja, jolle palloa paljon yritettiin paljon toimittaa.

Omaan peliini olen tyytyväinen, eikä oikeastaan yhtään selkeää ja ratkaisevaa virhettä tullut. Ja varsinkin juuri Itävaltaa ja Ruotsia vastaan sain valmentajalta roolin pitää ne ykköshyökääjät poissa pallosta. Ja se onnistui hyvin ja toivon, että se olisi ainakin osasyy voittoihimme. Ja fyysisesti pelit eivät olleet niin kovia kuin ennakkoon olin varautunut. Suomessa peleissä on ollut paljon kovempia kontakteja. Kestävyyskin riitti oikein hyvin loppuun asti, tuntui jopa, että olisi hyvin vielä voinut pelata ainakin yhden tai kaksi peliä.

Tuomarit antoivat joka pelissä pisteitä parhaille pelaajille ja itse onnistuin varsinkin Ruotsi-pelissä. Tässä valmentajan kommenttia itseni osalta parhaiden pelaajien valinnoissa:  "The general [siis minä] was also very impressive, being very solid all day, and best on the ground in the deciding game when we knocked off Sweden...". Suomen parhaaksi pelaajaksi koko turnauksessa valittiin pelaaja, joka hävisi Helsingin joukkueen parhaan pelaajan palkinnon mulle pisteellä(katso aikaisempi blogi-kirjoitus).

Taas sitä huomasi, että vaikka juuri tänään täytinkin 40 on sitä jostain syystä vielä niin hyvässä kunnossa, ettei ole tarvetta eläkkeelle siirtymiseen. Ehkä oma urheiluhistoria ja sen monipuolisuus on nyt eduksi. Hiihto ja yleisurheilu on antanut hyvin pohjat ja on kehittänyt nuorena monipuolisesti. Ne ovat myös selkeästi paljon 'terveempiä' lajeja koko kropalle kuin esimerkiksi monet kontaktilajit. Ja tietysti kun ei niitä ole ammatikseen tehnyt aivan huipputasolla, ei ole joutunut puristamaan itseään äärirajoille. Kuten tiedämme, niin liikunta ja urheilu on terveellistä, mutta huippu-urheilu ei. Amerikkalaisessa jalkapallossa tuli fyysisyys ja kontaktit tutuksi sitten vähän myöhemmin ja siitä on iso apu myös tässä lajissa. Mutta se on selvää, että yhä enemmän pitää tehdä töitä ja osata myös hoidattaa vammat paremmin, että pysyy nuorten mukana (tai mielummin vähän edellä), joten täytyy jatkaa samlla monipuolisella linjalla. Edelleen talvella hiihtoa (onneksi on valaistu latu ulko-ovelta 200m päässä) ja siihen päälle squash, salibandy, punttisali (paljon keskivartaloa) ja tietysti aussifutistreenit myös. Keväällä sitten juoksulenkkejä, loikkia yms. Ja tietysti suunnistus, minkä löysin 20 vuoden tauon jälkeen nyt loppukesästä uudelleen. En ollutkaan muistanut kuinka mukavaa se on! Kiitos siitä varsinkin Simolle ja Terolle jotka silloin aikanaan vei aina kuntosuunnistuksiin (välillä myös eksymään). Kun juokuslenkit on henk. koht. vähän puuduttavia, niin tunnin juoksu (no, vähän kävelyä myös) metsässä menee aivan huomaamatta. Itsekin olen yllättynyt kuinka hyvin se on sujunut. Pikkaisen kun vielä olisi malttia enmmän, niin jäisi se yksi pummikin pois ja saisi aika hyviä aikoja tehtyä. Ja kohtahan sitä pääsee Peetunkin kanssa jo harrastamaan kaikkea, toivottavasti löytyy, laji missä samaan aikaan pystyy itsekin liikumaan.

Ehkä tulevissa turnauksissa innostun myös kirjoittamaan juttuja, vaikka sitten vain ihan omaksi iloksi. Mutta siis vielä kerran kiitos kaikille ja toivottavasti näemme pian ihan livenä!

 

Finland Icebreakers 2011

p.s. valmentaja (oikealla) on entinen ammattilainen Australiasta, jonka monet sillä kyllä tuntevat

 Ja rakas naapurimaa pääsi kuvaan myös.

 

Pitkä päivä ja neljä peliä takana! Ensimäisenä vastassa oli Skotlanti ja peli oli erittäin tasainen ja vähämaalinen ja ikävä kyllä hävisimme pelin seitsemällä pisteellä (yksi maali on kuusi pistettä  ja yksi 'behind' eli ulompien tolppien välistä, yksi piste) 9-16. Seuraavassa pelissä oli vastassa Espanja ja taas erittäin tasainen ja vähämaalinen peli jonka hävisimme kolmella pisteellä 12-15. Sitten olikin erittäin vaikea henkilökohtaisesti hakea motivaatioita tuleviin sijoituspeleihin kun edessä oli vielä, mutta ehkä onnkesi, useamman tunnin tauko. Mainittakoon, että molemma enismmäiset vastustajammet olivat lopputuloksissa 8 parhaan joukossa.. Mutta kyllähän se motivaatio taas löytyi kun alkoi lämmittelemään seuraavaa vastustajaa varten joka oli Itävalta. Ja olihan siinä ollut aikaa sulatella tappiota rauhassa. Itävalta-peli suijui sitten jo kuten olisi pitänyt alusta asti pelin kulkea ja joukkueen peli kulki varmasti läpi pelin, joten loppu tuos oli murskaava 51-3 voitto meille. Seuraavaan peliin ei sitten tarvinnut kenekään hakea sen ihmeemmin motivaatiota, koska vastassa oli Ruotsi! Peli oli tasainen ja kieltämättä mieleen hiipi lopussa, muutaman oman joukkueen 'merkkausvirheen' saurauksena, että näinkö muka hävittäisiin taas Ruotsille, tässäkin lajissa? Mutta turnausta ei voinut hienommin lopettaa kuin viimeisen minuutin aikana tekemäämme maaliin joka ratkaisi 32-26 (eli se yhden maalin ero) Suomelle!

Oma peli oli läpi päivän tasaisen varmaa ja selkeitä omia virheitä ei oikeastaan tullut. Ainahan sitä voisi paremmin pelata, mutta onhan se hyvä olla vähän parantamisen varaa, sillä 'tyytyyväisyys tapaa kehityksen' :) Varsinkin viimeisen pelin jälkeen valmetajan henkilökohtaiset kehui, että olin erittäin varma ja omalla tasollani, toivat lisää tyytyväisyyttä. Ja minkäs sen mukavampaa kuin Ruotista otetun pelin jälkeen saadut kehut lajin ex-ammattilaiselta!

Päivä on siis takan ja onneksi vältyin myös vammoilta. Reilu viikko sitten murtunut pikkuvarvas ei tuntunut pelissä yhtään, eikä juuri pelien jälkeenkään. Yllättäen lonkan koukistajassa esiitynyt kipu oli toisen pelin jälkeen vähän huolestuttava, mutta en tiedä mikä ihme aiheutti sen, että kolmannen pelin jälkeen viimeisessä pelissä tuo kipu oli kokonaan poissa, eikä ole tuntunut sen jälkeenkään. Harvoin kuitenkin tuon tyyppiset (epäilin pientä venähdystä) vammat itsestään tai urheilemalla paranevat, vaan mieluummin levolla.

Eli siis onnistunut pelipäivä toi taas luottamusta ja motivaatiota lisää! Eli kiitos vielä mahdollisuudetsa olla yhtenä pelaajana tässä hienossa lajiissa ja hienojen, mutta myös kovien ja reiluijen vastiutajien kanssa kentällä!

Ehkä lisää ja tarkempää analyysia ja ajatruksia myöhemmin. Belfast siis kiittää ja kuitaa ainakin reiluksi vuorokaudeksi :)

Kauas on pitkä matka ja joskus tuntuu lähemmäskin olevan ihan riittävän pitkä matka. Belfastiin matkaustamiseen pystyy helposti tuhlaamaan koko päivän ja vähän yötäkin. Herätys aamulla ennen neljää ja taksilla ja bussilla kentälle. Kahdella koneella Dubliniin ja tietysti molemmat myöhässä aikatauluista. Sitten taas bussilla Dublinista Belfastiin joskin pitkän odottelun jälkeen ja vielä sitten taksilla hotellille. Koko matka vaivaiset 12 tuntia.

Käytiin jo pieni verryttely ja tutustuminen kenttiin ja sitten ruoka ja nyt kohta nukkumaan. Ihan mielenkiintoiset pelit tulossa kun vastustajien tämän hetken tasosta ei ole mitään tietoa. Paitsi, että omasta mielestään ovat erittäin kovia, mutta niinhän me kaikki!

...viedään ennen lähtöä. Huomenna siis pitäisi jollain päästä aamulla ennen kuutta Helsinki-Vantaalle ja toinen auto hajosi sopivasti tänään. Puhumattakaan, että sunnuntai-maanantai välisenä yönä lento on takaisin yhden jälkeen ja seuraavana päivänä pitäisi olla Tampereella klo 9 aamulla. Onneksi julkiset kulkee, mutta tosin se ottaa aika paljon enemmän aikaa eikä tule kotiovelle asti. Ja millä saa herkkäunisen vaimon viemään ja hakemaan moottoritien varteen keskellä yötä? Niin, herää varmasti, mutta kun ei kuulemma saa nukuttua enää sitten uudelleen helpolla.

Pitäisi vielä pakata tänään ja yrittää muistaa kaikki mahdollinen mitä voi ehkä tarvita. Ja piti käydä vielä hakemassa energiapatukoita ja muita millä sitten pelien välissä launataina täyttää energiavajetta. Mutta kyllähän sitä nyt yhden päivän urheilee syömättäkin :) Ja jospa sitä jostain vielä ehtisi käydä niitä ostamassa. Hyvin kuluneen kauden jälkeen sitä on aika helppo lähteä turnauksen. Olo on aika itsevarma, mutta samalla hirveä näyttämisen tarve! Ihan sama mikä sieltä tulee vastaan, niin tilanteisiin mennään aina täysillä!

Lisää tunnelimia yritän laittaa huomenna kunhan on päästy Belfastiin ja vedetty kevyt treeni.

 

Noin 100 tuntia ensimmäiseen peliin ja vastaan tulee Espanja. Alkulohkon toinen ottelu on sitten Skotlantia vastaan. Ihan hyvä lohkoarvonta meille ja lohkosta on hyvät mahdollisuudet mennä sijoituspelihin lohkovoittajana. Tosin helppoa se ei ole, sillä esimerkiksi Espanja on vuodesta toiseen ollut viiden parhaan joukossa. Koko turnauksessa on 18 joukkuetta, mikä on turnauksen historian ennätys.

Joukkueella oli jo useampi viikko sitten ensimmäinen yhteispalaveri, missä käytiin pelitaktisia asioita läpi. Pma pelipaikkakin on omasta joukkueesta tuttu, eli puolustuksen alimpana miehenä. Yhdet yhteistreenitkin järjestettiin, mutta valitettavasti itseltä ne jäi väliin ja vähintäänkin tyhmän syyn takia. Koko kausi meni ilman suurempia loukkaantumisia, mutta sitten kotona siivotessa, viime torstaina, pieni arviointivirhe ja vauhdilla sängyn ohi viilettäessä potkasin pikkuvarpaan sängyn jalkaan. Väristä (musta) ja turvotuksesta sitten tiesi, että murtuihan se varvas  tietenkin. Mutta eipä varpaan murtumalle juurikaan mitään voi tehdä, joten lääkäriin oli turha mennä narisemaan noin pienen asian takia. Nyt sitten olen vain yrittänyt vain odotella, että josko se siitä nopeasti paranesi. Tänään oli sitten pakko käydä vähän kokeilemassa salibandyssä, että kuinka kipeä se on urheillessa. No, kyllähän se kipeä on, mutta samapa se, oli kipeä tai ei, niin lauantaina olen kentällä. Muutama viikko sitten treeneissä myös törmäilin joukkuekaverin kanssa ja niskat hiukan nitkahti ja ollut hiukan jäykkä, mutta tällä iällä sitä on tottunut, että ei kai sitä kovin vetreänä ole koskaan ;) Ja onneksi kotona on tuleva fysiterapeutti, joka on luvannut vähän manipuloida niskaa, joten siitä tulee varmasti entistä ehompi!

Viime lauantaina kokoonnuimme oman joukkueen Helsinki Heatseekersin palkintogaalaan. Aamusta aikaisin katsoimme ensin Australian liigan loppuottelun ja sen jälkeen jaoimme joukkueen pahaiten ansioituneet pelaajat. Australian liigan loppuottelun voitti Geelong Cats, joka on oma suosikkijoukkueani! Joukkueen parhaan pelaajan valitsi pelaajat ja valmentaja, niin että jokainen oli rankannut mielestään kolme parasta pelaajaa järjestykseen ja niiden mukaan jaettiin pisteet. Pisteet laskettiin ja julkistettiin samalla systeemillä kuin esim. euroviisuista on tuttu, eli aina yhden pelaajan (tosin anonyymisti :) pisteet kerrallaan. Ja tiukoille meni kun ykkösen ja kakkosen ero oli yksi vaivainen piste ja omaksi onnekseni se yksi piste kakkosta enemmän oli minulla! ;) Eli viime launatai oli oikein mukava päivä ja kai se on vaan sitten uskottava, että kausi on menyt hyvin tähän asti. Maltan tuskin odottaa, että pääsee taas pian kentälle sini-valkoisessa paidassa!